Oltiin tänään meidän uuden kummipojan ristiäisissä ja vanhemmat (miehen veli) mennä päräyttivät samalla naimisiin! Ihana ylläri! Kukaan muu kun morsiammen sisko ei tiennyt asiasta, ja hänkin oli arvannut sattumalta. Vihkiminen tapahtui kastamisen jälkeen ja oli lyhyt ja ytimekäs. Hauska sattuma, että raamatun kohdat olivat täysin samat, kuin mitä meillä tulee olemaan. Vihkimisen jälkeen joimme onnittelumaljat, söimme ja kahvittelimme. Erillistä ohjelmaa ei ollut, mutta itse tilaisuus oli mielestäni hääparille juuri ominaine ja en olisi kuvitellutkaan heidän koskaan hössöttävän samalla tavalla häistä kun minä (ja nykyisin myös mieheni :D)
Ja minä en älynny mitään ennen kun pappi vasta sanoi, että seuraavaksi vihimme tämän pariskunnan avioliittoon..
En, vaikka tullessani katselin morsiammen hiuskorua, ja ajattelin, että onpa hieno hiuskoru, voisinkin käyttää tuollaista häissä. Siinä vaiheessa ajattelin et voi jessus kun ei päässä liikku muuta ku häät, et kaikki korutkin näyttää hääkoruilta XD
En, vaikka olin kummina ja kastepöydällä oli VIHKIRAAMATTU. Valkoinen kultareunaiset sivut..
En, vaikka pariskunnalla ei ollut sormuksia sormessaan aloittaessamme.
Ja kaiken huipuksi morsian vasta pari kuukautta aiemmin sanoi meille, et taidattepa ehtiä ennen meitä naimisiin, että meillä mies jo kuullessaan teidän hääsuunnitelmista kysyi paniikissa, että jokos heilläkin kohta himoitaan naimisiin ja ostellaan hääpukuja.. HAH. :D Kuulema meidän hössötys oli vauhdittanut naimisiin menopäätöstä, eivät kuulema olis jaksaneet sellasta :D No, kukin tyylillään ei ole varmasti kummassakaan tavassa mitään väärää.
Itse asiassa, mä oon tässä parina päivänä vähän ruvennut ärsyyntymään eräiden, esim. äidin kommentista ja kauhisteluista siihen et herranjestas tuotakin häihin ja mietittekö te yhtään miten paljo menee rahaa ja kannattaako nyt yhden päivän takia ja plaaplaaplaa...
Sainpas positiivisenkin pläjäyksen kääntymään negatiiviseksi. Ja höpöhöpö! Ihana päivä oli! Ja aivan mahtava ylläri! Hiirrrrrmusesti onnea vaan koko perheelle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti